Pelillistämisen kurssi
23.4.2015 virtuaali-istunto. Taina Linna
Viimeinen tapaaminen
pelillistämisen kurssilla. Kävimme läpi vielä pelejä.
Chris esitteli kivan
tarinankertomispelin. Mielestäni luovuutta lisäävä peli,mukavan humoristinen
myös suomenkielisille hyvä kielenymmärtämiskurssi samalla. Mielenkiinto pelissä
pysyi tarinan mukana koko ajan. Olisin kaivannut vähän kuvia ja elämää
höysteeksi. Muuten täydellinen peli.
Tapio esitteli suunnittelemansa
korttipelin, joka on mukava varsinkin nuorille opiskelijoille. Siinä oppii eri
maista ja maasta ja maan tavoista erilailla ja kiinnostavammasti kuin
tavallisesti, epäilemättä nuoret varmasti tykkäävät. Myös aikuisille, loistava
seurapeli, jossa voi testata sivistystään eri maista.
Tiinan peli oli luotu
työyhteisöön, esimerkiksi työilmapiiriä voi tällä pelillä parantaa,. Tahtoisin
kokeilla omassa työssäni. Ideoita ja ajatuksia herättävä peli, helppokäyttöinen
ja toimiva.
Lopuksi opettelimme
pelaamaan http://saarella.fihttp://saarella.fi peliä. Peliin kuuluu ohjekirja ja opettajan kirja.
kokoaikaa en voinut pelata, mutta pääsin jyvälle mitä pelissä tarkoitetaan.
Olisin kaivannut keskustelua pelinkulkuun, loppujen lopuksi kun peli alkoi sujua se tapahtui aika
vauhdilla rakentaen. Lapsille mukava peli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.