Opetusta pelillistetty ennenkin

Opetuksen pelillistäminen tai  opetuksen ja oppimisen pelillistäminen tai oppimispelit eivät itse asiassa ole uusia käsitteitä. Niistä vain ei ole aikanaan käytetty tällaisia termejä. On puhuttu vain erilaisista oppimismetodeista tai vain pelaamisesta.
Liikunnan opetuksessa on aina käytetty paljon pelejä. Jo kansakouluaikanani pelattiin polttopalloa, neljää maalia tai hernepussin heittoa.
Myös kieltenopetuksessa oli useitakin erilaisia pelejä. mm ruotsia opiskelin oppikoulun ekaluokalla ainakin kahden eri pelin avulla. Toisessa oli kortit, joissa oli sekä kuvia että sanoja. Opiskelijan piti löytää sitten parit eli kuvalle (esim talo) oikea ruotsin kielinen sana. Toisessa pelissä oli paperille kirjoitettu lyhyitä lauseita ja viereen kuvallinen ilmaisu tapahtumasta (esim lapsi syö). Tehtävänä oli vetää viiva oikean kuvan ja tekstin välille.
Nykyajan lapsilla on vastaavia pelejä tietokoneella. 4-vuotias lapsenlapseni pelaa mielellään Hertta pelejä, joissa opetetaan miten pöytä katetaan tai mitkä kauppaostokset kuuluvat jääkaappiin, pakastimeen tai kaappiin.Tällainen itsenäisesti pelaaminen ilman kilpailua toista vastaan, on minusta hyödyllistä ja ihan mukavaakin.
Urheilupeleissäkin, joissa kilpaillaan toisiaan vastaan, toki oppii yhdessä tekemistä ja sääntöjä, mutta valitettavan usein se aiheuttaa traumoja lapsille, jotka eivät pärjää niissä kovin hyvin.
Kaikkea voi oppia varmaan pelaamalla. Herää vain kysymys, mikä on peliä, mikä ei. Eikö matematiikan laskujen laskeminenkin ole peli, sillä kun olet ratkaissut tehtävän, saat itsellesi palkinnoksi onnistumisen ilon. Ehkä myös kannustavan sanan opettajalta. Onko esim. tietokoneella pelattavat matematiikkapelit sen kummoisempia? Ei kaikki uusi ole hyvää eikä väline tee asiasta sen helpompaa.